1. polvi
i. Voittamaton Suru (sh, rt, säkä:152cm, synt.: xx.01.1981,HeA,90cm,90cm,3 starttia)
Voittamaton Surun on kolme starttia juossut ja muutaman sijoituksen saavuttanut orii.
Yleisesti rauhallinen ja suuren sydämen omaava.
Voittamattomalla Surulla on ratsastettu muutama sijoitus seuratasolla.
Kolmesta startista se on sijoittunut yhdessä.
Sijoitus oli tuolloin kolmas ja voitto summa oli 1 000 markkaa. Jälkeläisiä orilla on vain muutamia.
e. Piirron Sirpale (sh, rt, säkä:155cm, synt.:1989,HeB,90cm,80cm, 20 starttia)
Piirron Sirpale on sekin varsinainen monitoimihevonen.
Aikanaan raviradoille laihoin tuloksi yritetty tamma, joka siirtyi kahdenkymmenen startin jälkeen ratsukoulutukseen.
Piirron Sirpale on yleisesti oikein rauhallinen eikä omaa varsinaista kisapäätä,siitä syystä ei sopinut raviradoille.
Ratsuna on seurakisoissa käynyt muutamat estekisat hyppäämässä ja muutamat kouluratsastuskisat koluamassa,
mutta on jäänyt ilman menestystä. Tammasta tekee kuitenki erityisen sen luonne, joka on erittäin tasainen.
Ratsastaessa oikein varmajalkainen ja mielyttämisen haluinen tapaus.
2. polvi
ii. Voittamaton (sh, rt, säkä:151cm)
Voittamattoman Surun isä, on enimmäkseen ravurina ja työhevosena toiminut orii.
Sillä ei ole mitään mainittavia meriitejä. Ansainnut kauransa pääosin metsässä töitä tekemällä.
On toki vieraillut muutamiakymmeniä kertoja raviradalla,josta on käteen jäänyt vaihtelevaa menestystä
ja koko uran voittosumma oli 2 500 markkaa. Voittamattoman suvussa on ainoastaan työhevosia ja
muutama menestykseltään keskinkertainen ravuri.
ie. Suruliina (sh, lkk, säkä:150cm)
Suruliina on kisannut aikoinaan kansallisellatasolla kouluratsastuksessa.
Ulkonäöltään nallemainen ja perusluonteeltaan Suruliina on utelias,mutta samalla jonkun verran ujo.
Rauhallinen kuitenki joka tapauksessa. Edustanee suvultaa pääosin ratsupuolta.
Joitakin sijoituksia kouluratsastuksessa kansallisellastasolla.
ei. Pommin Sirpale (sh, lkk, säkä:155cm, 231 starttia)
Pommin Sirpale on toiminut pääosin ravurina.
Aikoinaan se oli hankittu työhevoseksi ja osoitti kuitenkin sitkeyttä,sekä lahjoja ravurin uralle.
Sittemin valmennettiin huippukuntoon, jonka tuloksena olikin useita voittoja ja sijoituksia.
Koko uransa aikana Pomin Sirpale ravasi 320 000 markkaa.
Ori jouduttiin kuitenki lopettamaan pahaksi äityneen nivel ongelman takia.
ee. Erehdyksen Tähtihetki (sh, rt, säkä:154cm)
Erehdyksen Tähtihetki oli pääosin tilan työhevosena, eikä ole käynyt kertaakaan raviradalla.
Sitä aikoinaan tosin yritettiin saada kantakirjaan, mutta se ei läpäissyt työhevosille tarkoitettua veto koetta.
Näin ollen Erehdyksen Tähtihetkelläei ole minkäänlaisia meriittejä.
Suurinpana tekijänä luulisin kuiten astutuksessa olleen suuri sydän niin ihmisille kuin työllekin.
Tammalla on ainoastaan muutama jälkeläinen.
3.polvi
iii. Pyrähdyksen Lento (sh, rt, säkä: 155cm, 216 starttia)
Pyrähdyksen Lento,tutummin Lempo, on yksi Voittamattoman suvussa olevista ravureista.
Lempo oli rauhallinen ja tyyni hoitaa. Ajaessa kuitenkin vireä. Lempo juoksi ennätyksekseen 30,2.
Starttasi urallaan 216 kertaa. Osallistui vuonna 1958 kuninkuuskilpailuun ja oli siinä neljäs.
Aikoinaan suositeltavin jalostussuunta oli työ- ja juoksijahevonen. Lempolla on 59 jälkeläistä.
iie. Valkea Hyminä (sh, lkk, säkä: 153cm, 21 starttia)
Valkea Hymin� eli Hilma. Hilma toimi aluksi ravurina, mutta heikon menestyksen ansiosta siit� tehtii ty�hevonen.
Hilman juoksi ravurin urallaan en�tyksekseen 42,0.
Varma jalkainen ja hyv�n veto kyvyn omannut tamma. Teki ihmisen kanssa mielell��n mit� vain. Piti valtavsti talvisista rekiajeluista
tilan is�nn�n kanssa. J�lkel�isi� ajalla 1966-1978; 5 kpl.
iei. Riskin Opetus (sh, vprt, s�k�: 155cm)
Riskin Opetus,eli Risto, oli kiva kompakti ratsu. Toimi l�hinn� armeijanhevosena vuosina 1960-1967.
Myytiin my�hemmin Timo Erkkil�lle ty�hevoseksi. J�lkel�isi� Ristolla on kaikkiaan 25.
iee. Liinu (sh, rt, s�k�:150cm)
Oli ratsuksi sopiva, mutta toimitti my�s ty�hevosenvirkaa. Eritt�in palvelualtis ja n�ps�kk�. Liinulla oli
pitk� runkoinen ja luja tekoiset jalat, mutta liev�sti hajavarpaiset. Veto tyyli� ja liikkeit� kehuttu. Tasaisen rauhallinen joka tilanteessa.
Liinu oli helppo ja mukava ajaa. Eritt�in yhteisty�kykyinen.
eii. Liinakko Poika (sh, lkk,s�k�: 152cm?, 28 starttia)
Poku oli vankka tekoinen orhi. Tilan ty�hevosena p��osin toiminut mutta my�s startannut. Juoksi enn�tyksekseen 43,4. Jalat kuivat ja hyv� asentoiset.
Suoritti my�s joitakin ty�hevosten kokeita p��sem�tt� kuitenkaan kantakirjaan. Suuri syd�n niin ihmisille kuin ty�lle. Omistautuva hevonen joka
palkitsee hyv�st� hoidosta. Lopetettiin, tilan is�nn�n p��t�ksell�, hyv� kuntoisena.
eie. Sirpaliina (sh, vprt, s�k�: 155cm)
Sirpa oli juoksu liikeilt��n v�lj� ja sen runko oli pitk�,mutta vankka. Ravasi enn�tyksekseen 31,7.
Luonteeltaan tamma oli hiukan �ksy, mutta yhteisty�kykyinen.
eei. Unihiekka (sh, rt, s�k�:?, )
Unihiekasta l�ytyi ainoastaan ep�varmaa tietoa. Kuitenkin orista kerrotaan seuraavaa:
"Unihiekka omaa hyv�nlaisen vedon ja on ajettaessa yhteisty� haluinen. Juostessa kuitenkin meloo ja on takajalkojen liikkeilt��n ahdas.
Hyv� luontoinen uusissakin tilanteissa." Enn�tykseksi on ajettu 38,0.
eee. Erehdys (sh, tprt, s�k�:156cm)
Erehdys oli reipas ja monipuolinen tamma. Se teki mielell��n ty�t� k�sketty� ja oli helppo hoitaa. Ihan pienimm�isetkin pystyiv�t ajamaan ja hoitamaan
Erehdyst�. Juoksi 110 starttia ja sille kirjattii enn�tykseksi 35,5. Oli my�s mainio ty�hevonen ja sit� yritettiinkin kantakirjaan ty�hevos suunnalle.
Se p��si ty�hevoskantakirjaan palkinnolle III. J�lkel�isi� kaikkiaan 6.
4. polvi
iiii. Riston-Lento (sh, prt, s�k�:158cm)
Sota aikaan syntynyt reipas ori. Sota ei kuitenkaan t�h�n huolettomaan menij��n j�tt�nyt j�lke�k��n. Mukava ajaa ja ratsastaa.
El�m�ns� loppuaikoina se kuitenkin pelk�si ukkosta ja kovia ��ni�. Eli ehk� kuitenkin sota kerkesi vaikuttaa siihen. Oli kuitenkin kiltti ja helppo hoitaa.
iiie. Pikku Lintu (sh, rt, s�k�:149,6cm)
Pikku Lintu, eli tutummin Liisa, kerkesi osallistua sotaan vuonna 1944. Liisaa ajaneet hevosmiehet kertoivat sen olleen laiskahko ajaa. Tosi paikassa kuitenkin
vire� ja nopea. Helppo ajaa. Sai osuman sirpaleesta korvaan ja olikin aika hurja n�ky tullessaan kotiin. Kotonakin oli kuitenkin sama vanha laiskahko Liisa.
Tosin is�nt�,Ismo, ei sit� en�� sotaan l�ht�ns� j�lkeen n�hnyt. Liisa oli toimiva yleishevonen, joskin arka p��st��n.
Pelk�si my�s tihe�hk�j� metsi� ja kovia vihelt�vi� ��ni�.
iiei. Hymi (sh, lkk, s�k� 148cm)
Oli luonteikas ajaessa ja �ksy hoidettaessa. Harjatessa saattoi n�ykki� ja tehd� muitakin koiruuksia. Valjastettaessa kuitenkin kiltti ja mutkaton.
Ajaessa luonne muuttui j�lleen. Hoputtaa ei tarvinnut, mutta jarruttaa sit�kin enemm�n. Kova suusta. Pitk� runko ja isot v�lj�t juoksu liikkeet.
Teki mielell��n pelto t�it�. Veto oli kohtalainen. Puutteellisen vedon Hymi korvasi vauhdilla. Lopetettiin vaikean suolikiertym�n vuoksi 1964.
iiee.Valkovuokko (sh, vkk, s�k�:153,3cm)
Kiltti ison tilan ravuri. Josta toivottiin enemm�nkin ty�hevosta, mutta ravuri siit� tuli. Juoksi enn�tyksekseen 36,3ke. Erikoinen v�ri s�v�ytti ja
sit� k�ytettiin aktiivisesti jalostukseen vuoden 1956 j�lkeen. Kaikkiaan 6 j�lkel�ist�, joista voikkoja on 4.
ieii. Opetus (sh, lkk, s�k�:161cm)
Kiltti ja vahva luonteinen ori. Opetuksella oli vahvat mielipiteet jokaisesta asiasta johon se ryhtyi. Se joko teki mukisematta asian tai sitten
se kertoi oman eri�v�n mielipiteens�. Pohjimmiltaan yhden ihmisen hevonen ajaa ja ratsastaa. Kerkesi saada vuoteen 1955 menness� 6 j�lkel�ist�.
Seuraavana vuonna Opetus ruunattiin oriuden tuomien ongelmien vuoksi. Ruunaus rauhoitti Operusta ja siit� tuli useamman ihmisen k�sitelt�viss� oleva hevonen.
1960 Opetus myytiin entisen omistajan talouden �killisen huonontumisen vuoksi huutokaupassa. Juoksi raveissa viel� samana vuonna ajan 30,2.
Kuoli kesken l�hd�n aortan repe�miseen vuonna 1962.
ieie. Riski Likka (sh, tprt, s�k�: 156cm)
Rakenteeltaa keskivertoinen ja J-suunnalle kantakirjattu palkinnolla II. Oli siihen aikaan vauhdikas menij� ja menestyikin kohtuudella. Juoksi enn�tyksekseen 36,3.
Kaikkien hoidettavissa ollut tamma, mutta ajettaessa ei voinut antaa kenelle vain. Oikeastaan ajajan tuli l�hes poikkeuksetta olla mies, mutta talon em�nt� Elli pystyi
ainoana naisena ajamaan sit�. Elli oli my�s ainut jonka Riski Likka hyv�ksyi selk��ns� ratsastus aikeissa. Oli suhteellisen kova suustaan ja joskus
todella hankala miesten ajaa. T�ydellisesti yhden ihmisen, eli Ellin, hevonen. Ellin komennuksessa Riski Likka ei koskaan ollut hankala, se teki aina sen mit� pyydettiin.
ieei. Vihulainen (sh, tprt, s�k�:157,2cm)
Vihulainen oli kerrassaan hauska tapaus. Vaikka nimest� saattaisi luulla paha luontoiseksikin, mutta ei se kuitenkaan sit� ole. Vihulainen oli kuitenkin
omalaatuinen. Se oli hankalahko hoitaa, mutta helppo valjastaa/satuloida ja ajaa tai ratsastaa. Ei ollut ajaessa tai ratsastettaessa erityisen herkk�,
mutta tottelevainen ja palvelualtis. Askellus oli aina kevytt� ja energist� oli matka ja lasti mik� hyv�ns�. Oli hiukan lyhyt rungoltaan ja etujalkojen liikkeilt��n
ahdas. Vihulainen omasi my�s reippaan ja matkaa voittavan ravin.
ieee. Morsiammen tyt�r (sh, krt, s�k�:156cm)
Morsiammen tyt�r jota my�s Morsmaikuksi ja Maijaksi kutsuttiin. Maija oli helppo hoitoinen ja hyv� luonteinen. Hauska ja pilke silm�kulmassa alati oleva tamma.
Toisaalta ty� oli aina vakava asia. Rakasti ihmisten antamaa huomiota. Ravasi enn�tyksekseen 29,9. Starttasi 54 kertaa. Osallistui my�s kaksi kertaa leikkimielisiin
laukkakilpailuihin. Niist� saavutetusta menestyksest� ei ole tietoa. Ryhdik�s ja kuiva jalkainen tapaus.
eiii.Poika S (sh, lkk, s�k�:162cm)
Poika S oli n�ps�kk� ja eteenp�in pyrkiv� ori. Poika S:s�� kutsuttiin my�s �ss�ksi. Osoittautui varsinaiseksi raviratojen �ss�ksi. Oli varsin vahva
ravinen. �ss�ll� oli pitk� nopean n�k�inen runko. Vahvat ja kuivat jalat, mutta takajalat olivat liev�sti pihdiss�. �ss� kuitenkin ns. levitti jalkojaan ravissa.
Kuoli vanhuuteen 20-vuotiaana. Kerkesi kuitenkin astua 3 tammaa vuonna 1967. Jotkut v�itt�v�t �ss�n kuolleen py�rytty��n onnesta viimeisen astutuksen j�lkeen,
mutta varmaa tietoa ei ole.
eiie.Liinakko T�hti (sh, lkk,s�k�:160cm)
T�m� tamma oli kova hirnumaan. Ihan varsasta asti se hirnui v�h�n joka v�liss�. Vanhemmiten se tapa ei v�hentynyt saati olisi poistunut. Liinakko T�hti, eli T�hti,
piti itsest��n meteli� hoidettaessa, ruokittaessa, tarhatessa ja ty�t� tehdess�. Luonteeltaan kiltti ja rauhallinen. Kaikki ty�t sujuivat ongelmitta kenen kanssa vain.
Toisaalta tykk�si my�s asiansa osaavista ja napakka otteisista ihmisist� niin ajettaessa kuin hoidettaessa.
eiei.Pelikortti (sh, m, s�k�:157,6cm)
Pelikortti eli Pena oli harvinaisen v�rinen orii harvinaisesta suvusta. Teki sukulinjaansa kuitenkin tunnetuksi menestym�ll� ravurin uralla. Juoksi enn�tyksekseen 26,8.
Osallistui my�s kuninkuuskilpailuun vuonna 1956 ja oli siin� toinen. Kuninkuuskilpailun j�lkeen Penan menestys kasvoi ja siit� tuli suosittu siitoksessa.
Penan omistaja ei vaihtunut kertaakaan. Sit� ei omistajan/kasvattajan p��t�ksest� k�ytetty siitokseen vuoden 1966 j�lkeen. Penan viimeiset j�lkel�iset ovat syntyneet
vuonna 1967. Sirpaliina oli siis yksi viimeisimmist� j�lkel�isist�. J�lkel�isi� Pena kerkesi kuitenkin saada kaikkiaan 205. Harvalle periytyi kuitenkaan Penan v�ri, mutta juoksu
lahjoja se kuitenkin periytti eritt�in hyvin.
eiee.Hiluliina (sh, vprt, s�k�:156cm)
Hiluliina, eli Liinu, oli pitk�nlinjan suomenhevoskasvattajan ensimm�isi� kasvatteja. Sittemmin kyseinen kasvattaja on tullut tutuksi tammojen liina-loppuliitteest�. Liina on aika
yleinen sana suomenhevosten nimiss�, mutta mielest�ni silti hauska valinta kasvattaja nimeksi. Liinu edustaa lyhyt ja raskas runkoisia juoksijoita, joilla on my�s jalkojen asennoista sanomista.
Yleisestikkin Liinu oli raskasrakenteinen joten ei ollut tyypillisimpi� juoksijoita. Juoksi kuitenkin ihan hyvin ja enn�tykseksi kirjoihin j�i 30,2.
eeii. Hiekkapaperi (sh, krt, s�k�:155cm)
V�rityst� ja k�yt�st� kuvaava nimi. Hiekkapaperi tutummin Panu. Panu oli ravik�rryjen edess� nihke� ajaa eik� omannut varsinaista kisap��t�. Toimi kotona peltot�iss� kuin ravasttu.
Kotona se my�s toimi jotenkin ravik�rryjen edess�, mutta radalla touhusta ei tullut mit��n. Kantakirjattu kuitenkin ty�hevoskantakirjaan III palkinnolle.
Toimi my�s tarvittaessa ratsuna ja osoittautui siin�kin eritt�in toimivaksi. Helppo k�sitell� hoidettaessa ja valjastettaessa. Hiukan pitk�t korvat ja
pienet, mutta vahvat kaviot.
eeie.Y�myssy (sh, rt, s�k�:156cm)
Y�myssy tutummin Myy. Myyll� on hiukan ik�v� historia. Aluksi myytiin vuotiaana Keijolle Tampereelle. Keijolla Myy oli vain pari vuotta kunnes se joutui huutokauppaan.
Siell� se kaupattiin 3 100 markan hintaan Timolle. Timolla Myy kerkesi olla noin nelj� vuotta. Myy starttasi ensimm�iset kerrat Timon ohjastamana ja sai ensimm�isen varsansa
Timon omistuksessa. Varsan vieroituksen j�lkeen Myy joutui j�lleen huutokauppaan. T�ll� kertaa se myytiin pohjanmaalle, ei ole tarkempaa tietoa,
jossa se kiersi usealla omistajalla. P��tyi kuitenkin vuonna 1960 pitk� aikaisempaan omistukseen Ohram�keen, jossa oli muutamia muitakin hevosia.
Siell� Myy eli loppu el�m�ns� ja kerkesi ravata enn�tyksekseen Kalervon ajamana 27,6. Myy sai viel� yhden varsan ennen menehtymist��n vanhuuteen.
eeei.Eksym�t�n Lars (sh, rt, s�k�:160cm, synt.:1951)
Eksym�t�n Lars kulki monta vuotta vain nimell� Lars, kunnes sai lis�nimen Eksym�t�n. Mit��n tarinaa ei t�h�n nimeen liity, se vain j�i el�m��n Larsin mukana jostain vuoden 1954 paikkeilta.
Lars toimi armeijan ty�hevosena vuodesta 1955 eteenp�in, kun se myyttin Suomen armeijalle huutokaupassa. Lars myytiin yksityiselle kevyemp��n k�ytt��n vuonna 1960.
Raskas k�ytt� ei en�� sopinut Larsin sel�lle eik� nivelille. K�ytettiin eritt�in v�h�n siitokseen armeija aikana. Yksityiselle siirtymisen j�lkeen ei ollenkaan.
Joka miehen hevonen luonteeltaan ja ominaisuuksiltaa. Ei kiintynyt helpostikkaan ihmisiin vaan l�hinn� paikkoihin joissa oli ja eli.
eeee.Marmeladi (sh, vprt, s�k�:155cm)
Marmeladi tai Mari oli vahinko varsa. Marin el�m� ei kuitenkaan ollut mik��n vahinko vaan t�ynn� aktiviteettej�. Kasvattajan myi sen eteenp�in tavoitteelliseen kotiin ravuriksi.
Mari myytiin pohjanmaalle Ohram�keen Kalervolle. Ohram�ess� Mari p��si kunnon treeniin ja huolehtiviin k�siin. Siit� tuli k�sitell� ja
vire�,sek� eteenp�in pyrkiv�, mutta helppo ajaa. Kengitett�ess� oli hiukan ongelmia jos joku muu piti kiinni kuin Kalervo. Silloin Mari rupesi viuhtomaan ja riehumaan eik�
kengitt�minen onnistunut. Kalervon ollessa p��n luona sujui kaikki ongemitta. Luonteeltaan oli kuitenkin rauhallinen sek� k�rsiv�llinen, jos ei kengityst� lasketa.
Osallistui kuninkuuskilpailuun vuonna 1961. Juoksi enn�tyksekseen 27,7.
(c) Irmeli - Kopiointi ehdottomasti kielletty!